Auttaako vuokramarkkinasta itkeminen vuokraustoiminnassa?
Eikö muovimattokämppä kiihota vuokralaisia? Ei taida. Onko se vuokramarkkinan syy? Tuskin.
Kun ostin ensimmäistä asuntoani 11 vuotta sitten, euribor oli minulle lähinnä sana, joka vilahti uutisissa ja pankin lainatarjouksessa. Nykyään ymmärrän, että se on yksi tärkeimmistä muuttujista asuntovelallisille. Ja nimenomaan muuttujista, koska euribor muuttuu päivittäin!
Tämän syksyn polttava puheenaihe on uusi huoneenvuokralaki, joka uudistettiin vastaamaan paremmin nykypäivän vaatimuksia ja käytäntöjä. Ei enää pakollista etanapostia tai turhaa hämmennystä muuttopäivän ajankohdasta. Uusi laki toki vaatii vuokrasopimuspohjan päivittämistä, mikä kannattaa tehdä pikimmiten. Lisäksi se sisältää uusia velvoitteita niin vuokranantajalle kuin vuokralaiselle. Ota tästä blogitekstistä talteen lista oleellisimmista muutoksista vuokrasopimukseen sekä kätevä taulukko, josta näet ensisilmäyksellä, kuinka toimia missäkin tilanteessa uuden ja vanhan sopimuksen mukaan.
Itseäni asuntosijoittajana pelottaa eniten vuokralaisriski, joka lopulta voi tehdä kannattavasta sijoituksesta kannattamattoman. Siksi vuokralaisen valinta on mielestäni koko sijoituksen tärkein yksittäinen päätös. Myyntihintaa ja lainan kustannuksia hinkkaamalla saa toki numerot toimimaan hitusen paremmin, mutta koko homman edellytyksenä on vuokratulo ja asunnon kunnossa pysyminen, jotka riippuvat täysin yhdestä tekijästä – vuokralaisesta.
Eikö muovimattokämppä kiihota vuokralaisia? Ei taida. Onko se vuokramarkkinan syy? Tuskin.
Seuraan aktiivisesti Facebookin Vuokranantajapalstaa, jossa monesti kysytään apua asuntosijoittamiseen. Kysyvä ei tieltä eksy, mutta monesti "ongelma" on vuokranantaja itse.
Kokosimme alle asuntosijoittamiseen liittyviä tai muuten asuntosijoittajalle sopiva lahjaideoita pukinkonttiin.
Sovellamme itse näitä vinkkejä niin yksittäisten asuntojen kuin kokonaisten kerrostalojenkin hankintaan, joten tämän lukemiseen kannattaa käyttää pari minuuttia.
Hyviä vuokralaisia on aina tarjolla ja valtaosa vuokramarkkinoilla asuntoa etsivistä henkilöistä ovat hyviä vuokralaisia, joilla on puhtaat tarkoitusperät.
Vuokranantaja eli asuntosijoittaja hakee sijoitukselleen tuottoa, ja se tarkoittaa aina määräajoin sitä, että asunnon vuokraa tulee nostaa.
Asuntosijoittajan suurin riski on aloittamatta jättämisen riski. Jos ei aloita, ei toki mikään muu asuntosijoittamisen riski pääse konkretisoitumaan.
Miksi vuokra-asuntojen kysyntä ja vuokralla asumisen yleisyys on tällä hetkellä korkeammalla kuin koskaan? Syitä on useita, ja ne syyt ovat monitahoisia.
Kun tiedät enemmän kuin markkina, muun muassa mahdollisuutesi ostaa sijoitusasunto alle markkinahinnan paranee huomattavasti.
Käyn tässä tekstissä läpi tyypillisiä tapoja, joilla huijarit yrittävät Suomen markkinassa huijata asuntosijoittajia. Opit tunnistamaan huijausyritykset ja välttämään ne.
Joskus myös kuvattomat ja surkeat myynti-ilmoitukset voivat osoittautua vaivan arvoisiksi, vaikka varmasti useimmiten ovatkin tyhjä arpa.
Vuokranantajalla on velvollisuus olla kartalla siitä millaisia asioita vuokralaiselta saa vuokrattaessa kysyä – ja mitä ei saa kysyä.
Täydellistä sijoitusasuntoa ei ole olemassakaan. Jokainen sijoitusasunto on kompromissi suuntaan tai toiseen.
Heinäkuun alun ja elokuun lopun väliin osuukin vuoden kuumin vuokra-asuntojen hakupiikki, jolloin vuokralaiset kilpailevat parhaista asunnoista ja vuokranantajat parhaista vuokralaisista.
Asuntosijoitustrategioita on monenlaisia. Lue, miten hyödyt sijoitusasunnon vakuuttamisesta eri tilanteissa.
Pauliina Sulkava tutki opinnäytetyössään vuokra-asujien asiakasarvon muodostumista neljän eri arvoulottuvuuden avulla neljässä kaupungissa.
Asuntosijoittamiseen liittyy paljon isompia ja pienempiä kysymyksiä, joista osa toistuu hyvinkin usein. Tässä kattava lista asuntosijoittajan usein kysytyistä kysymyksistä.
Omaa vuokrausstrategiaa oman salkun suhteen kannattaa pohtia myös vuokrasuhteen pitkäikäisyyden näkökulmasta.
Vaikka monilla ja myös meidän väellä on hyviä kokemuksia vuokralaisen tekemistä pintaremonteista, käydään tässä tekstissä enemmän uhkakuvia läpi.
Kun otatte huomioon tässä artikkelissa mainitut asiat, niin asuntosijoittaminen kimpassa kulkee huomattavasti selkeämmin ja tuottoisammin!