Parhaat joululahjat asuntosijoittajalle 2021
Joulu on antamisen aikaa!
Onko lähipiirissäsi asuntosijoittaja tai henkilö, joka palaa halusta aloittaa asuntosijoittamisen? Aiotko lahjoa häntä jouluna? Kokosimme alle asuntosijoittamiseen liittyviä tai muuten asuntosijoittajalle sopiva lahjaideoita pukinkonttiin. Suurin osa sopii myös sijoittajalle, joka ei vielä sijoita asuntoihin, mutta on muuten kiinnostunut varallisuuden kartuttamisesta.
Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirja
Kun Sijoitusasunnot.comin toimitusjohtajalta Henri Neuvoselta pyydettiin Kauppalehden haastattelussa aiemmin tänä vuonna antamaan kolme neuvoa asuntosijoittajalle, hän vastasi ”Opiskele. Aloita. Opi virheistä.” Asuntosijoittamisessa kukaan ei ole koskaan valmis, eikä opiskelu pääty ikinä.
Harri Hurun ja Marko Kaarton kirjoittama ”Asuntosijoittamisen lumipalloefekti” -kirja on vuoden 2021 julkaistuista suomenkielisistä asuntosijoituskirjoista paras. Se menee syvemmälle asuntosijoittamisen syövereihin kuin muut suomeksi toistaiseksi julkaistut kirjat, ja auttaa etenkin niitä sijoittajia, joilta ja löytyy jokunen asunto salkustaan. Kirjassa keskitytään vahvasti ”lumipalloefektin” luomiseen ja hallintaan, eli kuinka asunnot tulevat asuntojen luokse samaan tapaan kuin raha tulee rahan luokse.
Erinomainen kirja täynnä hyviä ajatuksia jokaiselle sijoittamisesta kiinnostuneelle.
Rautakaupan lahjakortti
Maalia, tapettia, lattiamateriaalia, wc pöntön kantta, kevyttasoitetta… Asuntosijoittajalla on vähän väliä tarvetta käydä rautakaupassa hakemassa milloin mitäkin asunnon ilmeen kohottamista varten. Ja siihen saa rahaa uppoamaan halutessaan uppoamaan niin paljon kuin käyttötililtä löytyy. Tämän takia rautakaupan lahjakortti on erinomainen idea asuntosijoittajalle: kun sijoitusasunnossa tulee tarve vaihtaa vaikkapa liesituulettimen valaisin, ei raha lähde sijoittajan tililtä, vaan hänen joululahjaksi saamaltaan lahjakortilta.
Avainkaappi numerolukolla
Pieni mutta pippurinen avainkaappi on ratkaisu useampaan tilanteeseen: siellä on helppo säilyttää sijoitusasuntojen avaimia mitkä ovat omassa hallussa jolloin ne eivät mene sekaisin omassa käytössä olevien asuntojen avainten kanssa, tai esimerkiksi sitä voi käyttää AirBnB-käytössä olevan asunnon tai mökin avainten säilytykseen ja jakeluun vuokralaisille. Oli kyseessä sitten minkä tahansa vuokraaminen (pakettiauton, telttasaunan, paljun tai ties minkä vuokraus) niin numerokoodilla aukeavan avainkaapin avulla avaimet on helppo luovuttaa vuokralaiselle. Toki sopii loistavasti myös omaan käyttöön.
Sähköisen allekirjoituspalvelun vuosimaksu
Digiä elämään! Sähköisesti allekirjoitettava sopimus helpottaa arkea, kun erikseen ei tarvitse tavata kasvokkain sopimusten allekirjoittamista varten. Jos esimerkiksi pidät vuokranäytön tiistai-iltana, vuokralainen sanoo että ottaa asunnon mutta vuokranmaksupäivästä ja muista pikkuasioista sopimukselle pitää vielä sopia erikseen. Neuvottelette yksityiskohdat tekstiviestillä/puhelimitse/sähköpostilla läpi keskiviikon aikana, lähetät vielä keskiviikkoiltana sähköisesti .pdf muotoisen sopimuksen tarkastettavaksi vuokralaiselle ja kun kaikki on kunnossa, lähetät sopimuksen sähköisesti allekirjoitettavaksi. Helppoa, mukavaa, juridisesti pitävää ja kätevää.
Palveluja on tarjolla useita, hinnat lähtevät noin 100 eurosta / vuosi alkaen. Kun asuntoja tulee salkkuun useampi (3+) ja asuntosijoittaja haluaa kyetä tekemään vuokrasopimuksen esimerkiksi mökiltä tai lomareissun päältä, on sähköinen allekirjoitus erinomainen työkalu sijoittajan työkalupakkiin. Erinomainen lahjaidea, jos tätä ei vielä lahjansaajalta löydy.
Laadukas ja huoliteltu kuulakärki- tai mustekynä
Avaimenperänä toimiva rullamitta
Lasermitta
Taloyhtiön tuloslaskelma ja tase sijoitusasuntoa etsiessä
Taloyhtiön taloudellinen tilanne kertoo potentiaalisesta sijoitusasunnosta enemmän kuin mikään myynti-ilmoituksen adjektiivi. Siksi tässä blogitekstissä keskitymme taloyhtiön talouteen. Tarkemmin sanottuna tilinpäätöksessä olevaan tuloslaskelmaan ja taseeseen, sekä näiden tehokkaaseen hyödyntämiseen asuntosijoittamisen työkaluina.
Voiko vuokrasopimukseen laittaa koeajan?
Ajatus koeajasta vuokrasopimuksessa kuulostaa voi tulla vuokranantajan mieleen, jos ei ole täysin varma vuokralaiskanditaatista. Miten kätevää olisikaan testata vuokrasuhteen toimivuutta ennen kuin sitoutuu pidemmäksi aikaa?
Miten paljon sijoitusasunto tuottaa?
Se miten paljon sijoitusasunto tuottaa, riippuu kohteesta, sen sijainnista, rahoituskuviosta, vuokrauksen onnistumisesta ja monesta muusta tekijästä. Katsotaan esimerkin avulla osiin ja katsotaan, miten sijoitusasuntoa harkitsevan kannattaa lähteä laskemaan potentiaalisen kohteen lukuja auki.
”Jos nämä sijoitusasunnot ovat näin hyviä, miksi ette pidä niitä itse?”
Moni miettii: ”Jos asunnot ovat näin hyviä, miksi ette pidä niitä itse?” Tässä blogissa avaamme liiketoimintamallimme – miksi ostamme kokonaisia taloja, kuinka ratkaisemme niiden haasteet ja myymme asunnot sijoittajille fiksuun hintaan.