Vinkkejä sijoituslainan neuvotteluun pankissa
Sijoittajan suhde pankkiin tai pankkeihin on tärkeässä roolissa. Listasimme tärkeimmät seikat, joilla olet vahvoilla neuvottelupöydän ääressä.
Sijoitusasunnot.com Group Oy ja Sibvest Oy ostivat yhteistyössä Majakkalahden Kiinteistöt Oy:n 185 asunnon portfolion. Ostetut kohteet sijaitsevat Oulussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Rovaniemelle. Kaupat petaavat vauhdikasta starttia molempien yritysten alkuvuoteen.
Useimmiten vastaus on, että asunnot kannattaa pitää omissa nimissään, mutta ei aina. Keräsimme kaikki oleellisimmat asiat, jotka vaikuttavat päätöksentekoon.
Asuntosijoittamisessa mahdollisia tutkittavia asioita on aivan loputtomasti ilman, että siitä olisi juuri mitään hyötyä. Se on siis joillekin aikamoinen ansa, koska heillä on tuntemus, että ostokohteen asioita pitäisi käydä mahdollisimman paljon läpi, mutta moni ei sen vuoksi saa sijoitetuksi mihinkään. Usein ne ketkä kyselevät eniten, eivät lopulta sijoita mihinkään.
Sijoittajan suhde pankkiin tai pankkeihin on tärkeässä roolissa. Listasimme tärkeimmät seikat, joilla olet vahvoilla neuvottelupöydän ääressä.
Vuokratuottolaskuri on asuntosijoittajan tärkeimpiä työkaluja. Sen avulla voi nopeasti ja helposti laskea kohteen vuokratuoton eli sijoituskohteen kannattavuuden ja vertailla eri kohteita keskenään.
Kelan asumismenojen ylärajat ovat herättäneet keskustelua ja niiden vaikutukset näkyvät tällä hetkellä vuokramarkkinoilla. Tässä blogitekstissä käsitellään lyhyesti, mitä asumismenojen ylärajat tarkoittavat, miten ne vaihtelevat eri kaupungeissa sekä miten ne vaikuttavat vuokrattavuuteen ja vuokrankorotuksiin. Kelan tuet eivät kosketa kaikkia vuokralaisia, mutta ylärajoista ja niiden vaikutuksista on silti hyödyllistä olla tietoinen.
Haluatko sinäkin olla köyhä loppuelämäsi ajan? Lue Henri Neuvosen 10 vinkkiä, joiden avulla onnistut varmasti. Erityisesti viimeinen vinkki on todella vaarallinen.
Korkotason lasku on vaikuttanut positiivisesti sekä sijoittajien kysyntään, että sijoittajien markkinalta saamaan tuottoon. Positiivinen vire näkyy meillä sekä asuntojen varaus- että myyntimäärissä. Saimme nettisivumme kautta huimat 47 % enemmän varauksia juuri päättyneellä Q3:lla verrattuna edelliseen kvartaaliin. Teimmekin syyskuussa vuoden ennätysmyynnin ja myimme kuukaudessa 42 asuntoa!
Julkisessa markkinassa oli taannoin myytävänä asunto, joka osoitti hyvin asuntomarkkinassa esiintyvän tyypillisen hinnoitteluvirheen. Lue asiasta lisää Henri Neuvosen blogikirjoituksesta.
Toimme alkukeväästä myyntiin sijoitusasuntoja aivan Vaasan keskustasta ja tietenkin reilusti alle markkinahintojen. Yksi asiakkaistamme toteutti kattavan remontin ostamaansa asuntoon ja teki 40 000€ :n tilin.
Käymme tässä tekstissä tarkemmin läpi sijoitusasunnon ostamista meiltä ja etenkin sitä vaihetta, jossa Sijoitusasunnot.com on kanssasi mukana.
Asuntosijoittaminenkin on syklistä. Nollakorkoaikana se oli hyvin kannattavaa, viimeiset pari vuotta on tullut lunta tupaan, mutta seuraavat vuodet voivat olla taas todella tuottoisia. Mielestäni koville tuotoille on korkea todennäköisyys ja silloin on kannattavaa panostaa isosti.
Vaikka kiinteistöalalla on ollut pääosin edelleen tahmeaa, olemme Sijoitusasunnot.comilla onnistuneet toimimaan haastavassa markkinatilanteessa erittäin hyvin. Olemme esimerkiksi myyneet tänä vuonna jo yli 200 asuntoa, joka erinomainen suoritus. Myydyt asunnot ovat olleet pääosin edullisia asuntoja, joissa on ollut korkea vuokratuotto (n. 8-15%). Ne ovat tehneet hyvin kauppansa asuntosijoittajille nousseiden korkojenkin aikana.
Olipahan kiinteistöalalle melkoinen vuosi! Ennen kuin katseet käännetään vuoteen 2024 ja tulevaan, niin on hyvä vetää yhteen kuluneen vuoden onnistumisia ja oppimiskokemuksia. Korkojen nousu, asuntojen arvojen lasku, kassavirran heikentyminen, rakennuskustannusten ja hoitovastikkeiden nousu, rahoituksen saatavuuden heikentyminen ja asuntojen myynnin hidastuminen. Listaa voisi jatkaa pidemmällekin.
Sijoittaminen on mainio keino laittaa raha tuottamaan sen sijaan, että makuuttaisi rahaa tilillä. Nykyään sijoittajalle on tarjolla monia eri vaihtoehtoja ja sijoitusmaailma voi vaikuttaa erityisesti ensikertalaisen silmin monimutkaiselta. Asuntosijoittaminen erottuu kuitenkin vaihtoehtojen joukossa edukseen. Tässä artikkelissa pureudumme siihen, miksi asuntosijoittaminen on parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi rahastoihin sijoittaminen.
Usein luullaan, että asuntosijoittamisen aloittaminen vaatii valtavasti omaa rahaa eli omarahoitusosuutta. Totuus on kuitenkin se, että siihen pääsee kiinni melko pienellä rahalla. Tässä artikkelissa avataan tarkemmin sitä kuinka sijoitusasunnon ostaminen yleensä rahoitetaan.
Ensimmäisen sijoitusasunnon ostamista ei kannata jäädä harkitsemaan loputtomasti. Mitä aikaisemmin aloitat sijoittamisen, sitä pidempi aika sinulla on kasvattaa varallisuuttasi ja kerryttää vuokratuloja.
Asuntosijoittaminen on sijoitusmuoto, joka tarjoaa houkuttelevan tavan kasvattaa varallisuutta ja saavuttaa taloudellista riippumattomuutta. Lue miksi juuri nyt on erinomainen aika astua asuntosijoittamisen maailmaan ja miksi se sopii lähes kaikille.
Yleisin vuokrasopimuksen purkamiseen johtava syy on vuokralaisen vuokranmaksun laiminlyönti. Vuokralaisen tulee maksaa vuokra sovitun aikataulun mukaisesti, ja mikäli vuokra jää maksamatta, on vuokranantajalla on oikeus ryhtyä toimenpiteisiin.
Valmiiksi vuokratun asunnon ostaminen tarjoaa monia etuja asuntosijoittajalle. Se on houkutteleva vaihtoehto niille, jotka haluavat välttää tyhjän kuukauden, tietää tarkan vuokratason ja päästä välittömästi kiinni vuokratuloon.