Vaajakosken Teollisuustalo – Jyväskylän Karting Centerin uusi päämaja

Päijänteen rannalla, Jyväskylän vehreissä maisemissa sijaitsee Vaajakosken Teollisuustalo Oy -niminen kiinteistöosakeyhtiö, jossa toimii lukuisia yrityksiä eri aloilta. Uusimpana ja erittäin merkittävänä tulokkaana kiinteistöön siirtyi Jyväskylän Karting Center, joka pystyy nyt tarjoamaan asiakkailleen huomattavasti paremman elämyksen kuin aiemmin. Nykyisistä tiloista löytyy ruokailumahdollisuus, sauna- ja kokoustilat, ilmaiset parkkipaikat sekä radan pituutta pystyttiin kasvattamaan.

Keskisuomalainen kirjoitti meistä jutun kesällä 2015, kun olimme tehneet kaupat tiloista. Katso juttu alla olevasta kuvasta:

Omistuksessamme on yhtiön osakkeista noin puolet, jotka käsittävät Karting Centerin lisäksi toimisto-, varasto- sekä tuotantotilaa. Lähtökohtaisesti osakkeet ovat meille pitotavaraa, mutta olemme myyneet sijoittajille osan omistamistamme tiloista. Osa tiloista on vuokrattu pitkillä vuokrasopimuksilla, jolloin kohteen vähäistä hallinnointia voi hoitaa mistä tahansa.

Kannattaa kiinnittää huomiota yhtiön pieneen hoitovastikkeeseen. Yhtiössä on yhteensä n. 14 000 m2, joka edesauttaa sitä, että vastike on saatu puristettua alhaiseksi.

TilaNeliötHinta
6
66,5Myyty!
7156,5Myyty!
8361,5120 000 €
9
121,566 000 €
10264110 000 €
11230100 000 €
12404165 000 €
13245Myyty!
34502152 000 €
37341235 000 €
40300115 000 €
426444 000 €
43273Myyty!
452 6561.050.000 €
46126Myyty!
70178Myyty!
Toimistotilat1 206,5800 000 €

Alakerran hallitila (tilat 6 – 13)

Lisätietoa

Tila 6

Myyty!

Tila 7

Myyty!

Tila 8

Tilaan on tehty varastokoppeja, joista kaikki vuokrattu. Muiden tilojen vuokralaiset maksavat tälle tilalle jyvitystä käytävätilasta ja wc:stä.

  • 361,5 m2
  • Vuokrat 1 518 € + alv / kk
  • Vastike 479,92 € + alv / kk
  • Hinta 120 000 €
  • Tuotto 10,3 %

Tila 9

Tilasta vuokrattu 100 m2 tuotantotila hintaan 658,40 € + alv / kk, toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella sekä 20 m2 varastotila hintaan 108 € ja jälkimmäisessä määräaikainen sopimus 31.5.2018 asti.

  • 121,5 m2
  • Vuokrat: 766,4 € / kk (pienempi vuokralainen alviton)
  • Vastike 182,02 € + alv / kk
  • Hinta 66 000 €
  • Tuotto 10,50%

Tila 10

Tilat 10, 12 ja 13 ovat saman yrityksen käytössä. Yrityksen omistajat ovat itse ostaneet meiltä tilan 13 ja vuokraavat tiloja 10 ja 12. Käytännössä tarkoittaa sitä, että yrityksellä on pitkän tähtäimen suunnitelmana pysyä pitkään samoissa tiloissa.

  • 264 m2
  • Vuokrattu 1313,92 € + alv / kk
  • Vastike 341,04 € + alv / kk
  • Vuokrattu määräaikaisella sopimuksella 31.3.2017 saakka.
  • Hinta 110 000€
  • Tuotto 10,6 %

Tila 11

Tila jaettu kahteen osaan ja molemmat osat ovat vuokrattuna. Hyvä kulku suoraan pihalta nosto-oven kautta.

  • 230 m2
  • Arvioitu tilan vuokra 1 280,55 € + alv / kk
  • Vastike 393,51 € + alv / kk
  • Hinta 100 000 €
  • Tuotto 10,6 %

Tila 12

Vuokrattu määräaikaisella sopimuksella 31.3.2017 saakka.

  • 404 m2
  • Vuokra 2116,80 € + alv / kk
  • Vastike 597,76 € + alv / kk
  • Hinta 165 000€
  • Tuotto 11,0 %

Tila 13 (myyty, vuokralainen ostanut tilan itselleen)

  • 245 m2

Yläkerran hallitila (tilat 34 – 70)

Lisätietoa

Tila 34

Tila on osittain vuokrattu. Tiloihin useampi sisäänkäynti lastauslaiturilta sekä sisäpuolelta. Tiloissa suihkut sekä miehille että naisille ja pari wc:tä kummallakin puolella.

  • 502 m2
  • Vastike: 741,30 € + alv / kk
  • Hinta: 152 000 €

Tila 37

Myyty!

Tila 40

Tilat on vuokrattu useammalle vuokralaiselle.

  • 300 m2
  • Vuokrat n. 1500€/kk + alv
  • Vastike: 374,77 € + alv / kk
  • Hinta: 129 000 €
  • Tuotto 10,5 %

Tila 42

Täyteen vuokrattuna. Tiloihin hyvä kulku viereisen lastauslaiturin kautta.

  • 64 m2
  • Vuokrat: 425 € / kk
  • Vastike: 56,22 € + alv / kk
  • Hinta: 44 000 €
  • Tuotto: 10 %

Tila 43

Myyty!

Tila 45

Tiloissa pääasiallisena vuokralaisena Jyväskylän Karting Center sekä lisäksi muutama varastovuokralainen.

  • 2656 m2
  • Vuokrat yhteensä: 13 012,90 € + alv / kk
  • Vastike: 4 487,48 € + alv / kk
  • Hinta: 1 050 000 €
  • Tuotto nykyisillä luvuilla: 9,70 %

Tila 46

  • Myyty!

Tila 70

  • Myyty!

Toimistotilat

Lisätietoa

Toimistotilat

Tiloissa on vuokralaisena mm. Jyväskylän kaupunki, Stafix, Koliprint, Etteplan, SunProfit, QR-Media. Tilojen pinnat ovat hiljattain uusittu. Osa tiloista on tällä hetkelle tyhjillään, joten ne vuokraamalla, ostaja saa lisättyä sijoituksensa arvoa. Tiloja on mahdollista ostaa myös pienempinä kokonaisuuksina.

  • 1206,5 m2
  • Vuokrat yhteensä: n. 10 966 € + alv / kk
  • Vastike: 1 874,12 € + alv / kk
  • Muut kulut: 1 360 € / kk
  • Hinta: 800 000 €
  • Tuotto: 11,5 %

Taloyhtiö

TaloyhtiöVaajakosken Teollisuustalo Oy
Rakennusvuosi1938-1939
SijaintiKonttisentie 8, 40800 Vaajakoski
TyyppiTehdasrakennus
Vastikemääräytyy osakkeiden mukaan, n. 1,80 € / m2
Tontin omistusVuokrattu
LämmitysKaukolämpö

Pyydä yhtiön papereita sähköpostilla.

Sijainti kartalla

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Henri Neuvonen
Toimitusjohtaja

Voit ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla. Autan parhaani mukaan!

puh. 0400 778 146
vastausosoite

Ota yhteyttä lomakkeella

2 + 6 = ?