Sisältöön sitemap

Asuntoja yliopiston vierestä Vaasan Palosaaresta

Asuntoja yliopiston vierestä Vaasan Palosaaresta

Myynnissä asuntoja Suomen parhaaksi valitun kaupungin parhaalta alueelta

Huom! Kaikki asunnot on myyty.

Meillä on ilo pystyä tarjoamaan asiakkaillemme näin hyvää sijoituskohdetta. Kyse on Vaasan Palosaaren alueesta, jossa sijaitsee mm. Vaasan yliopisto ja ammattikorkeakoulu. Vaasan keskustaan on matkaa vain n. 2km.

Vaasa valittiin PTT:n tutkimuksessa parhaaksi asuntosijoituskaupungiksi ja taloyhtiö, josta asuntoja tarjoamme, sijaitsee Vaasan parhaalla paikalla.

Siististä vuonna -96 rakennestusta talosta myymme 41.5 – 54 m² kaksioita edullisesti.

Vaasa

Vaasa on n. 67 ooo asukkaan yliopistokaupunki. Vaasan alueella asuu kaiken kaikkiaan noin 114.000 henkilöä ja se kuuluu maan voimakkaimmin kasvaviin ja parhaiten menestyviin seutuihin. Väkiluku on kasvanut tasaisen varmasti.

Opiskelumahdollisuudet ovat Vaasassa erinomaiset. Opiskelijoita on yli 13.000 korkeakouluissa ja 4.000 ammatillisessa koulutuksessa.

Lisätietoja Vaasan seudusta.

Vaasan Palosaaren alue

Palosaari on Vaasan arvostetuimpia alueita niin opiskelijoiden kuin omistusasujienkin kesken. Erinomainen sijainti lähellä keskustaa ja opiskelupaikkoja tekevät Palosaaresta suositun unohtamatta ympäröivää merta.

Asuntojen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat niin Vaasan yliopisto kuin ammattikorkeakoulukin. Palosaaresta löytyy myös suuri kuntokeskus, Wasa Sports Club sekä Vaasan yrityskeskus, valtion virastotalo sekä Ylen Vaasan toimipiste.

Taloyhtiö: As Oy Vaasan Pursimiehenkatu 25-27

Vuonna -96 rakennettu talo on päällepäin erittäin siistissä kunnossa sekä talotekniikan puolelta remonttihuoleton sijoituskohde pitkäksi aikaa.

Taloyhtiö As Oy Vaasan Pursimiehenkatu 25-27
Tyyppi Kerrostalo
Rakennusvuosi 1996
Osoite Pursimiehenkatu 25-27, 65200 Vaasa
Asuntojen määrä 41
Kerrokset 3-4
Hoitovastikearvio 4,20€/m2 (laskee todennäköisesti hieman tästä alaspäin)
Käyttökorvaukset Ennakkovesimaksu 23€/hlö, tasataan kulutusta vastaavaksi
Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Hissi On
Tontin omistus Vuokra, vuoteen 2067 saakka

Myytävät asunnot

Asunnot ovat pääsääntöisesti siistissä kunnossa. Suurimpaan osaan on laitettu laminaatit lattiaan. Kaikissa asunnoissa on sauna ja parveke. Kylpyhuoneiden seinät ovat laattaa ja lattia muovimattoa. Keittiöt pääosin alkuperäisiä (-96), suurimpaan osaan asennettu astianpesukone.

Myynnissä myös autopaikkoja 2.000€/kpl. Autopaikka otettava vähintään niiden asuntojen yhteyteen, jossa vuokralaisella autopaikka on käytössä.

Aikataulu ja toimintatavat

Otamme vastaan varauksia asunnoille ja kauppoja toivomme tehtäväksi elokuun aikana.

Mikäli asunnot varataan nopeasti, niin kannattaa ilmoittautua varasijalle, jolloin olemme välittömästi yhteydessä, mikäli asuntoja vapautuu.

Lisätiedot

Korjaushistoria
Kunnossapitotarveselvitys
Yhtiöjärjestys
Pohjakuvat
Talousarvio (kulut hieman yläkanttiin laskettu, todellisuudessa vastike saataneen 2,0€/osake eli 4,0€/m2)

 

Miksi tämä kohde?

    • Erinomainen sijoituskaupunki
    • Upea sijainti opiskelupaikkojen vieressä
    • Hyvä vuokrattavuus
    • Erinomainen taloyhtiö
    • Edullinen ostohinta
    • Turvallinen sijoituskohde
    • Ei remonttitarpeita

Asuntojen varaus

1. Valitse asunto
2. Tee varaus / liity jonoon
Asunto
Tyyppi
Pinta-Ala
Kuntopisteet
Myyntihinta
Velaton hinta
Vuokratuotto %
Vapaa
Tiedot

Varaustyökalu - Varaa asunto

"*" näyttää pakolliset kentät

Hidden
Hidden

Varaustyökalu - Liity jonoon

"*" näyttää pakolliset kentät

Hidden
Hidden

Varaa rohkeasti omasi varaustaulukosta

Varaa haluamasi asunto sivun ylälaidassa olevasta taulukosta. Toimitamme asuntojen varaajille asuntojen isännöitsijäntodistukset sekä valokuvat asunnoista sähköpostitse mahdollisimman pian. Voit sen jälkeen tutustua dokumentteihin rauhassa, ja yhteyshenkilömme on sinuun sen jälkeen yhteydessä ja vahvistaa varauksen kanssasi.

Mikäli olet ostamassa meiltä sijoitusasuntoa ensimmäistä kertaa, tai muistisi kaipaa virkistystä, lue ohjeet sijoitusasunnon ostamisesta Sijoitusasunnot.comilta

Laitoimme usein kysytyt kysymykset sekä normaalit toimenpiteet meidän kanssa kaupanteosta niin sanotusti yksiin kansiin tähän artikkeliin. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.comilta. Mikäli mikään kaupanteossa askarruttaa, etkä löydä siihen vastausta tuosta artikkelista, ole suoraan yhteydessä meihin, yhteystiedot löydät tämän myyntisivun lopusta.

Kaupanteko onnistuu etänä

Käytämme kauppakirjojen allekirjoitukseen ensisijaisesti Visma Sign –järjestelmää, jonka avulla kauppakirjat voidaan allekirjoittaa etänä verkkopankkitunnusten avulla.

Mikäli ostaja käyttää pankkirahoitusta, toimitamme tarvittavat asiakirjat ennen kaupantekoa ostajan pankkiin.

Jätä meille viesti