Sisältöön sitemap

Juha Antikainen

Projektipäällikkö

Hei.. Olen Juha ja työskentelen Sijoitusasunnot.com Group Oy:llä rakentamisen palveluissa Projektipiällikkönä. Tehtäväni on vastata omalta osaltani rakennusprojektien sujumisesta aivan alkumetreiltä loppuun saattamiseen asti.

Olen työssäni aina valmis uusiin haasteisiin ja halukas oppimaan työstäni kokoajana lisää. Olen tarkka ja vaativa organisoinnin, sujuvuuden ja ahkeran tekemisen kanssa. Vaadin sitä ennen kaikkea itseltäni, mutta myös työkavereilta ja yhteistyökumppaneilta, projektien sujumisen ja jouhevan etenemisen takaamiseksi – tehdään kerralla kunnolla ja valmiiksi asti!

Olen Savon vahvistus tähän hemmetin mukavaan joukkoon. Vapaa-aikani vietän mielelläni oman projektin äärellä Tahkon kuppeessa nauttien omasta ajasta avopuolisoni, koiramme ja muun perheen kanssa. Päivään saattaa kuulua veneilyä, harrasteautoilua ja oleilua saunan lämmössä. Unohtamatta tietenkään hyvää ruokaa ja rentouttavaa juomaa (hyvien oluiden suuri ystävä, käy kaikkien ruokien kanssa) illan päätteeksi.

Jätä meille viesti