Lyhennysvapaa ajanjakso maksuaikataulun alkuun
Kun otat uuden lainan sijoitusasuntoa varten, neuvottele pankin kanssa lyhennysvapaa ajanjakso lainaohjelman alkuun esim. 3-6 kuukautta. Saat tällä toimenpiteellä hieman käsirahaa joko seuraavaa ostoa varten tai kassaan ylimääräistä, jos asunnon tai vuokralaisen kanssa tulee ongelmia.
Yleensä pankit suhtautuvat tähän toimenpiteeseen hyvin. Voi kuitenkin olla, että pankki ei sitä hyväksy.
Samaa konstia voi koittaa myöhemminkin, mutta silloin pankki saattaa puuttua lainan marginaaliin. Jos pankki nostaa marginaalia, ei toimenpide ole yleensä kannattava. Vielä muutama vuosi sitten sijoituslainoihin myönnetty marginaali oli pienempi kuin tällä hetkellä. Näissä tapauksissa pankki on herkästi korottamassa marginaalia.
Lue seuraavaksi
Et osta asuntoa, vaan palan taloyhtiöstä – ja miksi sinun kannattaa tietää, mitä olet ostamassa
Moni luulee ostavansa sijoitusasunnon. Todellisuudessa sijoittaja ostaa aina palan taloyhtiöstä: seinät ympärilleen ja osuuden kokonaisesta kiinteistöstä. Juuri se osuus – taloyhtiön kunto, korjaushistoria ja tulevat vuodet – ratkaisee, miten sijoitus käyttäytyy seuraavina vuosina. Ja juuri se jää yksittäisen asunnon ostajalta usein näkymättömiin
Ostimme 1 300 asuntoa neljässä kuukaudessa – ja miksi tämä on hyvä uutinen sinulle
Uutisissa puhutaan asuntomarkkinan kriisistä lähes viikoittain. Silti me täällä Sijoitusasunnot.comilla olemme ostaneet tämän vuoden alkukuukausina jo yli 1 300 asuntoa.
Mikä on sopiva vakuuden määrä? Näin turvaat selustasi karkottamatta hyviä hakijoita
Yksi, kaksi vai kolme kuukautta – vai kenties pieni könttäsumma? Vakuuden suuruus vaikuttaa suoraan vuokrauksen nopeuteen ja potentiaalisten vuokralaikanditaattien määrään.