Mitä voit odottaa Sijoitusasunnot.comilta vuonna 2021?

Vuosi 2020 on taputeltu pakettiin. Toimintamme kasvoi taas askelta suuremmaksi niin ostoissa, myynneissä, pitokohteissa kuin muillakin keskeisillä mittareilla. Keskitytään tässä kirjoituksessa kuitenkin tulevaan ja mitä kaikkea mahtavaa vuoden 2021 voi odottaa tuovan tullessaan.

Täällä Sijoitusasunnot.comin konttorilla nimittäin tehdään tälläkin hetkellä kovasti töitä, että vuoden 2021 ensimmäinen kohde saadaan avattua myyntiin lähiviikkoina. Ja sen jälkeenkin on tulossa reilusti lisää erinomaisia, valmiiksi vuokrattuja sijoitusasuntoja kaupaksi alle välittäjien arvioimien markkinahintojen.

Nettisivumme ja erityisesti etusivu kaipasi pientä päivitystä, joten raikastimme sen tähän päivään paremmin sopivaksi. Kuva kertoo ehkä enemmän kuin tuhat sanaa, mutta video kertoo vielä enemmän, joten työstimme toiminnastamme samalla muutaman selkeän videon. Yhden niistä voit katsoa alta ja loput löytyvät etusivun kautta.

Reilusti hyviä sijoitusasuntoja ostettavaksi

Tuomme jälleen tarjolle erinomaisia sijoitusasuntoja, jotka ovat sen verran hyviä, että kaikki sopisivat hyvin myös omaan salkkuumme. Tämä ei muutu mihinkään vuonna 2021, mutta tulemme tarjoamaan aiempaa enemmän ja useammin myös asuntonippuja ja kokonaisia kohteita ostettaviksi.

Myymme paljon omassa omistuksessamme olevia asuntoja, mutta myös välitysliikkeemme Kauppa Käy Lkv tuo sisäpiiriläisillemme sijoituskäyttöön loistavia kohteita.

Seuraavana myyntiin on tulossa kohteita Torniosta ja Siilinjärveltä. Tämän jälkeen kohteita tulee tarjolle hyvinkin erilaisia kohteita mm. Jyväskylästä.

Kauppa Käy LKV:n kautta välitykseen tulee näillä näppäimillä kohteita Lappeenrannasta ja Oulusta. Näistäkin myyntimateriaalit ja tiedot jaetaan ensimmäisenä sähköpostilistamme kautta sisäpiirillemme.

Tornion ydinkeskustassa sijaitsevaan kohteeseen järjestelemme parhaillaan rahoitusta ja viimeistelemme myyntimateriaaleja, ja sen asuntoja voi odottaa myytäväksi helmikuun aikana.

Jyväskylän Roninmäestä ostimme ison kohteen 2019, josta myimme kahden kerrostalon verran asuntoja vuonna 2020. Roninmäen seuraavat asunnot ovat tulossa myyntiin lopputalven aikana. Tämän lisäksi Jyväskylästä on muitakin kohteita tulossa myöhemmin kevään aikana myyntiin.

Helpotamme asuntojen varauskäytäntöjä isolla kädellä

Tältä näyttää uusi varausjärjestelmämme. 

Loppuvuodesta asiakkuusvastaavana aloittanut Aarne tulee kehittämään myyntikäytäntöjämme entistä asiakaslähtöisemmäksi ja olemaan Anttonin kanssa entistäkin enemmän yhteydessä asiakkaisiimme.

Iso juttu heti alkuvuodesta tulee olemaan verkkopohjainen varausjärjestelmä, jolla myytävien kohteiden varaaminen tullaan jatkossa tekemään. Asuntojen varaaminen excelin ja sähköpostin avustuksella tulee tätä myötä päätökseen, ja pyrimme siihen ettei sitä jäisi kukaan kaipaamaan. Uusi varausjärjestelmä selkeyttää niin varaustapahtumaa kuin myös varausjonoon liittymistä.

Tavoitteemme on saada varausjärjestelmä toimimaan helmikuun aikana – todennäköisesti vielä seuraavat pari kohdetta myydään kuitenkin vanhalla mallilla. Teemme kattavan ohjeen varausjärjestelmän käytöstä, jotta voitte tutustua järjestelmään ennen ostohousujen jalkaan vetämistä.

Suuntamme on eteenpäin myös muilla rintamilla

Etäisännöinti

Eri paikkakunnilla olemme käyttäneet lukuisia eri isännöintitoimistoja melko vaihtelevalla laatutasolla. Asuntojen ostajien tyytyväisyys on osittain kiinni myös siitä minkälainen isännöitsijä kohdetta jatkossa hoitaa. Sen vuoksi halusimme kehittää myös tätä osa-aluetta ja päädyimme yhteistyöhön jyväskyläläisen Noste Isännöinti Oy:n kanssa (entinen nimi Yrityskonsultit Isännöinti Oy), johon olemme olleet hyvin tyytyväisiä. Kysessä on ns. etäisännöinti eli isännöitsijä istuu fyysisesti Jyväskylässä, vaikka kohde olisi aivan muualla. Hyvä isännöitsijä etänä on kuitenkin huomattavasti parempi vaihtoehto kuin huono paikallinen isännöitsijä.

Osakaspalaveri

Meille on tärkeää, että myytyjen asuntojen uudet omistajat saavat hyvät eväät jatkoon. Sen vuoksi järjestimme pilottina ensimmäisen osakaspalaverimme  myydystä Hämeenlinnan Jokiaron kohteesta teamsin kautta. Osakaspalaverissa tarkoituksemme on auttaa uusia omistajia parhaamme mukaan esim. jakamalla vinkkejä vuokraukseen tai vaikka asuntojen remontteihin liittyen. Palaverissa voi myös esittää meille mieleen herääviä kysymyksiä, verkottoitua muiden omistajien kanssa ja herättää keskustelua siitä mihin suuntaan yhtiötä halutaan jatkossa kehittää.

Teemme sinusta paremman asuntosijoittajan

Ei näitä asuntosijoitusjuttuja koulussa opeteta, mutta meidän keväällä julkaistavalla asuntosijoittamisen aloittamisen verkkokurssilla kylläkin!

Julkaisemme paljon opettavaa sisältöä vuonna 2021 erilaisissa formaateissa ja kanavissa, jotta asuntosijoittaminen ei olisi niin suuri mörkö aloittelijoille ja jotta jo pidemmälle ehtineet sijoittajat kehittyvät jatkossakin.

Paljon kiitosta saanut, alusta asti toimintaamme kuulunut blogimme, tulee saamaan tänä vuonna tasaisemmin uusia kirjoituksia. Meillä on omasta takaa paljon osaamista esimerkiksi asuntojen vuokraamisessa, ostojen rahoittamisessa, kohteiden remontoinnissa ja hallinnoimisessa, joten voimme tuoda oppeja luettavaksi monelta asuntosijoittamisen eri sektorilta.

Videokurssin ohella työstämme omaa podcastia. Sen julkaisuajankohta riippuu vielä esimerkiksi videokurssin julkaisusta, mutta oletus on että ennen kesäkuuta. Tarkoituksemme on tarjota sisältöä vuonna 2021 niin videona, tekstinä kuin audionakin, jotta voit opiskella asuntosijoittamista itsellesi mieluisimmassa formaatissa.

Mikäli sinulla on toiveita aiheista joita käsittelisimme videoillamme, blogissamme tai podcastissa, kerro niistä rohkeasti esimerkiksi tämän artikkelin kommenttikentässä tai henkilöstöllemme muita kanavia pitkin.

Henkilöstömäärämme paisuu

Sijoitusasunnot.comin takana oleva JHS-Kiinteistöt Oy kasvaa kovalla vauhdilla myös henkilöstön määrässä mitaten. 2020 vuokraustiimimme koko tuplaantui, hallintomme kasvoi usealla henkilöllä ja myynti- ja markkinointihenkilöstömme triplaantui, ja nyt tammikuussakin meillä aloittaa uusia työntekijöitä hallinnon ja markkinoinnin puolella.

Työntekijät luovat firman ja siellä tapahtuvan päivittäisen toiminnan kulttuurin. Onkin ollut erinomaisen hienoa nähdä, miten jokainen on tuonut oman persoonansa mukanaan toimintaamme. Moni asia ei ulospäin näy, mutta tuntuu sitäkin vahvemmin firman sisällä. Esimerkiksi nykyisellään kahvitaukojemme sumppien laatu on räjähtänyt taivaisiin, työpäivän jälkeen neuvotteluhuoneen valtaavat erilaiset lautapelit ja joululahjoja ostetaan kimpassa.

Osaatko Henrin ilmeestä päätellä, onko hän voitolla vai tappiolla?

Kiitos kun olit mukana 2020 ja lämpimästi tervetuloa mukaan 2021

Lämmin kiitos jokaiselle teistä, jotka olitte toiminnassamme jollain tavoin mukana vuonna 2020 – teitä oli paljon! Aivan loistavaa alkavaa vuotta jokaiselle ja kiitos kuin luit tänne asti.

Ville Tuure

sposti: etunimi.sukunimi@sijoitusasunnot.com
puh. 045 350 4070

Anttoni Kerkkonen

sposti: etunimi.sukunimi@sijoitusasunnot.com
puh. 041 5466 400





2 Kommentit
  1. Jaakko
    Jaakko says:

    Terve täältä uudelta seuraajaltanne.
    Olen harkinnut asuntosijoittamista ja siihen liittyvää isoa kysymästä, Oy vai omiin nimiin?
    Enemmän tietoa osakeyhtiön kautta sijoittamiseen, sitä kautta saatavaan verohyötyyn. Yhteisövero tuloksesta ja osinkoverotus on ehkä ne selkeimmät. Mitä mahdollisuuuksia / vaihtoehtoja on ennen tuloksen tekemistä sijoittamisen alkutaipaleella.

    Vastaa

Jätä kommentti

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *