Toimitusjohtaja käveli Jyväskylästä Jämsään (+60km), kun pörssiin listautuminen jäi haaveeksi 😅
3.11.2022 Kauppalehti teki meistä jutun
Asuntosijoittaja listautuu ja lupaa hurjia, jos anti ei menekään läpi: ”Olen luvannut kävellä 57 kilometriä Jyväskylästä Jämsään” 😎
23.11.2022 Yleisradio teki meistä jutun
Toimitusjohtaja kiskaisi verkkarit jalkaan ja käveli 60 kilometriä, kun pörssiin listautuminen jäi haaveeksi 😅
Tosiaan aiemmin tiedotimme, että Sijoitusasunnot.com Group Oyj peruuttaa listautumisannin ja listautumisen osakkeen riittämättömän kysynnän johdosta yleisö- ja instituutioanneissa.
Sijoitusasunnot.com jatkaa toimintaansa kuten tähänkin asti. Bisneksiin pörssilistautumisen kariutuminen ei vaikuta. Ehkä vain siten, että nyt meillä on entistäkin kovempi motivaatio näyttää, että pääsemme niihin tuloksiin, joita olemme ennustaneet.
Toki me teemme myös sisäisen analyysin ipo-prosessistamme: saimme todella paljon oppia ja mahdollisuuksia kehittää toimintaamme, jotka haluamme vielä käydä tiimeittäin läpi.
Iso kiitos kaikille listautumisantiin osallistuneille sijoittajille kiinnostuksesta ja uskosta yhtiöömme. Olisimme mielellämme ottaneet teidät mukaan yhtiökumppaneiksi kasvavaan toimintaamme, mutta nyt ei vain ollut sen aika.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Henri piti lupauksensa ja käveli toimistoltamme Jyväskylä matkakeskukselta Jämsään
Kävelyrupeama kesti kaikkinensa 14 tuntia. Siihen mahtui mm. YLEn toimittajan tekemä juttu (jota varten piti pari kertaa kävellä edes-takas kuvaajaa varten) johon meni varmaan tunti, sitten erikseen tauot ja erilaiset harhailut eksymisineen. Saa toimitusjohtaja keskittyä jatkossa firman johtamiseen kävelyreissujen sijaan – tai jos pitkiä kävelyjä pitää tehdä, niin viikonloppuisin sitten!
Taloyhtiön tuloslaskelma ja tase sijoitusasuntoa etsiessä
Taloyhtiön taloudellinen tilanne kertoo potentiaalisesta sijoitusasunnosta enemmän kuin mikään myynti-ilmoituksen adjektiivi. Siksi tässä blogitekstissä keskitymme taloyhtiön talouteen. Tarkemmin sanottuna tilinpäätöksessä olevaan tuloslaskelmaan ja taseeseen, sekä näiden tehokkaaseen hyödyntämiseen asuntosijoittamisen työkaluina.
Voiko vuokrasopimukseen laittaa koeajan?
Ajatus koeajasta vuokrasopimuksessa kuulostaa voi tulla vuokranantajan mieleen, jos ei ole täysin varma vuokralaiskanditaatista. Miten kätevää olisikaan testata vuokrasuhteen toimivuutta ennen kuin sitoutuu pidemmäksi aikaa?
Miten paljon sijoitusasunto tuottaa?
Se miten paljon sijoitusasunto tuottaa, riippuu kohteesta, sen sijainnista, rahoituskuviosta, vuokrauksen onnistumisesta ja monesta muusta tekijästä. Katsotaan esimerkin avulla osiin ja katsotaan, miten sijoitusasuntoa harkitsevan kannattaa lähteä laskemaan potentiaalisen kohteen lukuja auki.
”Jos nämä sijoitusasunnot ovat näin hyviä, miksi ette pidä niitä itse?”
Moni miettii: ”Jos asunnot ovat näin hyviä, miksi ette pidä niitä itse?” Tässä blogissa avaamme liiketoimintamallimme – miksi ostamme kokonaisia taloja, kuinka ratkaisemme niiden haasteet ja myymme asunnot sijoittajille fiksuun hintaan.