Sisältöön sitemap
04.09.2025

”Asuntojutut on Sijoitusasunnot.comin kautta hoidettu helpoksi ja kaikki valmiiksi”

Ammattijääkiekkoilija Christian: ”Sijoitusasunnot.com teki asuntosijoittamisesta helpompaa”

Christian on pitkän linjan ammattijääkiekkoilija, jonka tavoitteet eivät rajoitu vain pelikaukaloihin. Hänellä on selkeä visio tulevaisuudesta, ja asuntosijoittaminen on osa sitä.

”Sillä tavalla olen suunnitellut, että joskus kun jääkiekkopelit loppuvat, olisi pystynyt uran aikana rakentamaan sellaisen asuntosalkun, että pystyisi kasvattamista jatkamaan ja tehdä siitä ehkä sen oman työn.”

Ensimmäinen askel asuntosijoittamisen polulla otettiin jo uran alkuvaiheessa, kun hän myi oman asuntonsa ja huomasi, että toimintamallissa oli potentiaalia. Myöhemmin mukaan on tullut useampi sijoituskohde – myös Sijoitusasunnot.comin kautta. Christian kokee, että asuntosijoittaminen vaatii samoja taitoja kuin huippu-urheilu: kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, pitkäjänteisyyttä ja jatkuvaa oppimista.

”Mun mielestä asunto on aika joustava, varsinkin jos puhutaan vuokralaisten kanssa itse toimimisesta. Se on vähän niin kuin ihmissuhdepeliä. Se on ehkä semmoinen, mikä yhdistää jääkiekon joukkueurheilun kanssa asuntosijoittamista.”

Inspiraatiota ja oppia alan sisällöistä

Christian on perehtynyt asuntosijoittamiseen niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin sisältöjen kautta. Hän mainitsee lukeneensa muun muassa Kiyosakin Rikas isä, köyhä isä -kirjan sekä kuunnelleensa Harri Hurun Ostan Asuntoja -podcastia jokaisen jakson verran.

Strategiana hänellä ei ole yhtä tiettyä polkua, vaan kohde ja tilanne määrittävät toimintamallin. Osa asunnoista pysyy salkussa pitkään, osa saattaa lähteä nopeammin eteenpäin.

Christian suosittelee Sijoitusasunnot.comia myös erityisesti muille urheilijoille. Hän korostaa palvelun vaivattomuutta ja aikaa säästävää toimintatapaa. Vaikka hän on urheilun ohella kokeillut myös opiskelua, hän koki, ettei aika olisi riittänyt molempiin. Siksi juuri selkeät ja valmiiksi hoidetut sijoitusasuntoratkaisut olivat hänelle oikea valinta.

”Tämä on ollut helppo tapa rakentaa tulevaisuutta pelien jälkeen. Kaikki hoitui valmiiksi pöytään. Voin suositella tätä myös muille urheilijoille.”

 

 

Jätä meille viesti

Tsekkaa myynnissä olevat kohteet -->