Viimeiset huoneistot suositusta Hollolan Salpatien kohteesta!
Näissä asunnoissa on reilusti positiivinen kassavirta, hyvät tuotot ja halvat hinnat. Lisäksi taloyhtiössä on juuri putkiremontti valmistunut, eikä isoja saneerauksia ole näköpiirissä!
Myimme aikaisemmin asuntoja kaikki 10 kpl, mutta saimme vielä 5 asuntoa lisää.
Asunnot sijaitsevat Hollolan Salpatiellä, alle 10km päässä Lahden keskustasta. Sijainti on luonnonläheinen ja aluetta ympäröi erinomaiset luontoreitit ja retkeilykohteet. Lähikauppa, ravintolat, sekä päiväkoti löytyvät n. 600 metrin päästä. Bussipysäkit ovat aivan vieressä, joten matka taittuu tarvittaessa julkisella liikenteellä näppärästi. Alueella on myös hyvät harrastusmahdollisuudet, sillä Heinsuon urheilukeskukseen sekä laskettelu- ja golfkeskus Messilään on vain muutama kilometri.
Taloyhtiö on v. 1975 rakennettu ja sijaitsee todella edullisella Hollolan kunnan vuokratontilla, jonka vuosivuokra on vain 1 888 euroa.
Asunnot myydään valmiiksi vuorattuna ja vuokralaiset ovatkin pääasiassa viihtyneet asunnoissa jo useita vuosia.
Yhtiössä on tehty v. 2015 iso parvekeremontti, jonka yhteydessä kaikki parvekkeet on lasitettu ja maantasakerrokseen rakennettu lasitetut terassit/patiot. Käyttövesiputkiremontti on valmistunut v. 2022, jonka lainaosuudet ovat vielä jyvittämättä.
Hinnastoon on laskettu tuotot ennen ja jälkeen remontin.
Vielä putkiremontin jälkeenkin asuntojen vuokratuotot ovat n. 10%, eikä yhtiössä ole suunnitteilla muita isoja remontteja. Remontin maksimikustannus on 300.000€ (138,05€/m²), jolla on myös laskettu huoneistojen tulevat velkaosuudet. Maksimikustannus kuitenkin todennäköisesti alittuu. Lainaosuus jyvitetään huoneistoille kesän aikana.
Jos etsit reilusti kassavirtapositiivista kohdetta putkiremontoidusta talosta, korkealla vuokratuotolla ja edullisella hinnalla, se on tässä!
Asunnot
Myytävänä on kaksioita ja yksi yksiö. Kaikissa asunnoissa on tyylikkäät, lasitetut parvekkeet, jotka on v. 2015 kunnostettu.
Huoneistojen kunto vaihtelee peruskuntoisesta pintaremontoituun. Huoneistokohtaiset kuntopisteet ja pintamateriaalit ovat eritelty myyntihinnastoon.
Kylpyhuoneet ovat tyydyttäväkuntoisia. Seinät ovat pääosin laatoitettuja ja lattiat massalattioita. Kylpyhuoneissa on paikat pyykinpesukoneille.
Miksi tähän kohteeseen kannattaa sijoittaa?
- Todella hyvä tuotto, joka on putkiremontin jälkeenkin korkea!
- Hyvät kulkuyhteydet esimerkiksi Lahden keskustaan, jonne matkaa alle 10 km
- Luonnonläheinen alue, jossa peruspalvelut ja hyvät ulkoilumaastot ovat lähellä
- Tuloutetut yhtiölainat
- Huoneistot myydään edullisin hinnoin
- Ei isoja remontteja suunnitteilla putkiremontin jälkeen
Asunnot myydään velattomilla myyntihinnoilla ja lainaosuus tarkistetaan ajantasalle ennen kaupantekoa. Tällöin kauppahinta nousee tehtyjen lyhennysten mukaisesti.
Varaustaulukon kuntopisteiden selite: 3 = hyvä, 2 = tyydyttävä, 1 = välttävä