Ajoittain melko hullu ja vähintäänkin erilainen. Tavoitteiden saavuttaja. Pyrin olemaan piittaamatta muiden mielipiteistä. Jos olisin ”samanlainen kuin kaikki muut”, niin uskon että odotettavissa olevat tulokset olisivat samaa tasoa kuin ”muilla” eli keskinkertaisia. Inhoan keskinkertaisuutta monessa asiassa. Erilaisuus on vahvuus, jopa välttämätön sellainen.

Vahva pyrkimys kehittyä, tulla paremmaksi ja menestyä. Sekä yritys- että henkilökohtaisella tasolla. Kirjojen lukeminen, äänikirjojen ja podcastien kuuntelu sekä muulla tavoin jatkuva uuden oppiminen ovat mielestäni erinomaisia tapoja itsensä kehittämiseen kaikilla elämänalueilla.

Säännöllinen (ja toisinaan valitettavasti vain kausittainen) aktiivikuntoilija. Entinen SM-tason sulkapalloilija. Kylmiä suihkuja rakastava kankea aamujumppaaja. Viherpirtelönautiskelija. Terveellisen ruokavalion ja elämäntapojen taapertaja (suunnilleen 80/20 periaatteella, elämästä pitää myös nauttia).

Pimeimmän talven ja kaamoksen vihaaja, jonka vuoksi kesälomani on aina tammi–helmikuussa ulkomailla lämpimässä.

Epärehellisyyden ja epärehellisten ihmisten halveksuja. Aikaa, energiaa tai sympatiaa ei heille heru.

Aitouden, vilpittömyyden, rehellisyyden, suoraselkäisyyden ja hyvyyden arvostaja, jotka alati pyrkimyksenä myös omassa toiminnassa. Toisaalta ajoittain myös töykeän rehellinen töksäyttäjä.

Olematon sietokyky ajanhaaskaukselle ja tyhmyydelle.

Kaiken turhan vaivan laiska välttäjä. Meillä käy siivoojat ja nurmikon ajaa robotti. Turhan tavaran välttäjä.

Yksinkertaisuuden ja selkeyden arvostaja ja tavoittelija. Yksinkertaisuus on kaunista, selkeys neroutta ja nopeus vahvuutta. Monimutkaisuus aiheuttaa liian usein väärinkäsityksiä ja epäselvyyttä, jolloin lopputulos on kehno.

Aviopuoliso ja isä kahdelle lapselle, joille en anna syytä sanoa vanhempana, että isillä ei riittänyt heille aikaa töiden takia.

Parikymppisenä markkinointiyrityksen exit ulkomaiselle pörssiyhtiölle. Jalat pysyvät maassa eikä neste kipua päähän.

Suuria ajatteleva, mutta yksityiskohtiin paneutuva. Erikoistunut epäonnistumisten jälkeisiin nopeisiin palautumisiin. Suurin osa epäonnistumisista ovat lopulta olleet vain ponnahduslautoja seuraaville tasoille.

Sijoitusasunnot.comin perustaja. Törkeää arvoa asiakkailleen tuottava ammattiasuntosijoittaja.

Vierailu OstanAsuntoja -podcastissa Vierailu YLEn Aamussa