Saneerattuja tehoyksiöitä Oulun Höyhtyältä – Valmiiksi vuokrattuna 7.7 – 7.9%:n tuotolla!

Tuomme nyt myyntiin pienen määrän täysin remontoituja yksiöitä huippusijainnilta Oulun keskustan kupeesta Höyhtyältä. Asunnot myydään valmiiksi vuokrattuna!

Tässä kohteessa on remontoitu vanhoista, käytöstäpoistetuista taloyhtiön saunatiloista asuntoja. Saunat on purettu betonipinnoille saakka, ja tilalle rakennettu kauttaaltaan uutta vastaavia asuntoja. Projekti onnistui mainiosti, ja lopputuloksena syntyi seitsemän kappaletta 20m2 kokoisia ”tehoyksiöitä” kasvavan yliopistokaupungin vuokramarkkinoille!

Asunnoista osa on jo valmistunut tammikuussa, ja viimeiset saadaan valmiiksi helmikuun aikana. Vuokraus on lähtenyt käyntiin hyvin, ja ensimmäiset vuokralaiset muuttavat sisään helmikuussa. Mikäli jokin asunto ei ole kaupantekohetkellä vuokrattuna, myyjä maksaa vastikkeen niin kauan kunnes sopiva vuokralainen löytyy.

Oulu on pohjoisen Suomen merkittävin kasvukeskus, jonka väestönkasvu 2000-luvulla on ollut nopeaa. Se on yliopistostaan tunnettu opiskelijakaupunki ja tuttu näky asuntosijoituskaupunkien TOP-listoilla. Kohteemme sijaitsee hyvämaineisessa Höyhtyän kaupunginosassa, noin kahden kilometrin päässä keskustasta.

Asuntojen myyjä ja remonttien toteuttaja on tuttu yhteistyökumppanimme M3 Asunnot Oy, joka on tuttu mm. Laajavuoren kohteestamme.

LYHYESTI OULUSTA

Oulun kaupungissa asuu noin 205.000 asukasta, ja se on Suomen viidenneksi suurin kaupunki. Oululla on vakaa asema pohjoisen Suomen kärkikaupunkina, jonka elinvoimaa pitää yllä vahva koulutustarjonta sekä status teknologia-alaan satsaavana ”Pohjolan piilaaksona”.

Oulun yliopisto on maamme suurimpia noin 14.000 opiskelijan vahvuudellaan. Lisäksi korkeakoulu OAMK:ssa ja toisen asteen oppilaitoksissa opiskelee kaikkiaan noin 20.000 opiskelijaa. Opiskelijavetoinen kasvava Oulu on varma ja turvallinen, mutta tuottoisa kaupunki asuntosijoituskohteeksi.

Uusimmassa heinäkuussa 2019 julkaistussa Pellervon taloustutkimuksen analyysissä Oulu sijoittui Suomen kolmanneksi parhaaksi asuntosijoituskaupungiksi. Tutkimuksessa vertailtiin Suomen kaupunkeja arvonnousun, vuokratuoton ja alueellisten kehitystekijöiden perusteella.

Oulu 
Väkiluku:205 303
0-14 vuotiaat:19,0 %
15-64 vuotiaat: 66,1 %
Yli 64 vuotiaat: 14,8 %
Suomenkielisiä: 95,9 %
Ruotsinkielisiä: 0,2 %
Veroprosentti: 20,0 %

HÖYHTYÄ ALUEENA

Asunnot sijaitsevat rauhallisella ja hyvämaineisella Höyhtyän asuinalueella, noin kahden kilometrin päässä Oulun keskustasta.

Alue on pääasiassa pienkerrostaloista koostuva puistomainen kaupunginosa keskustan eteläpuolella. Höyhtyällä asuu noin 2.000 asukasta, ja koko Höyhtyän suuralueella noin 9.700 asukasta.

Höyhtyällä on oma peruskoulu, useampi päiväkoti ja tavanomaiset kauppa- sekä ravintolapalvelut sisältävä ostoskeskus. Isompiin kauppoihin, Prismaan, Lidliin ja K-Supermarkettiin Limingantullin palvelukeskittymään tulee matkaa noin 1-2 kilometriä.

Tässä kohteessa sijainti on hyvin keskeinen – käytännössä kaikki palvelut sekä monet oppilaitokset sijaitsevat kävelyetäisyyden päässä.

Ilmakuva alueesta (klikkaa kuvaa suuremmaksi)

TALOYHTIÖ – AS OY OULUN LINTUKOTO

Kyseessä on vuosina 1978-1980 valmistunut seitsemästä rakennuksesta koostuva taloyhtiö osoitteessa Hanhitie 17, 90150 Oulu. Myytävät asunnot ovat ensimmäisessä kerroksessa, kuudessa eri rakennuksessa.

Yhtiössä on 138 asuntoa, joten se on taloyhtiöksi melkoisen suuri. Suuri koko on myös mahdollistanut edullisen 3,50 euron hoitovastikkeen.

Rakennukset seisovat isolla, Oulun kaupungin vuokratontilla. Tontin vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2029 saakka, mutta tonttivuokra on ajantasaistettu markkinatasolle vuonna 2019,  joten suuria korotuksia ei ole odotettavissa vuonna 2030 kun sopimus uusitaan. Tontin vuokra sisältyy hoitovastikkeeseen.

Yhtiö on pitkälti asuntosijoittajien omistuksessa, joten päätöksenteko ja hallinto on järkevää ja ammattimaista.

Nimi:As Oy Oulun Lintukoto
Osoite:Hanhitie 17, 90150 Oulu
Rakennustyyppi:Kerrostalo
Rakennusvuosi:1978-1980
Rakennusten lukumäärä7
Kerrokset:3 (osassa myös kellarikerros)
Asuntoja:138 kpl
Tontti:Vuokra (Oulun kaupunki)
Hissi:Ei
Lämmitysmuoto:Kaukolämpö
Hoitovastike:3,50 €/m2
Autopaikat:84kpl (erillisinä osakkeina)
Tehdyt remontit:
  • 1998-2000 Julkisivujen maalaus
  • 1999-2000 Peruskorjaus: keittiöt, kylpyhuoneet, huoneistojen käyttövesiputket uusittu
  • 2005 G-talon salaojien uusinta, sadevesipumppaamon rakennus
  • 2009 J-talon kellarin salaojien uusinta
  • 2013-2015 Parvekkeiden pinnoitus
  • 2015 IV-puhdistus ja ilmamäärien säätö
  • 2015 Piha-alueen käyttövesiputkien uusinta
  • 2015 Kaikkien talojen ulkopuolisten sadevesi- ja jäteviemärien uusinta
  • 2016 Piharakennusten huoltomaalaus
  • 2016 G-talon lämmönjakokeskus uusittu
Kunnossapitosuunnitelma:
  • G-talon maa-/pohjavesipumpun uusiminen, kellarikerroksen kosteuden seuranta 2020
  • Kaukolämmön alajakokeskusten uusinta 5-8v aikavälillä
  • Talokohtaisten kylmävesijohdon vakiopaineventtiilien uusinta
  • Vesikattojen huoltotoimenpiteet 1-5v aikana.
  • Käyttövesiverkoston runkolinjojen seurantatutkimus (2-4v aikavälillä)
  • Julkisivujen pesu- ja huoltomaalaus (5-8v aikavälillä)
  • Ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen (5-8v aikavälillä)

Taloyhtiön remontit

Taloyhtiössä on tehty tarpeelliseksi katsottuja remontteja ja huoltotoimenpiteitä vuosien aikana. Kaikissa taloissa on suoritettu suuri peruskorjaus 2000-luvun taitteessa, jossa asuntojen kylppärit, keittiöt ja sisäiset vesijohdot uusittiin.

Suurimmista remonteista kohteessa on tulevina vuosina edessä ikkunoiden ja parvekeovien uusinta, vesikattojen huoltotoimenpiteet ja/tai mahdollinen uusiminen ja käyttövesiverkoston runkolinjojen uusiminen.

Viemärit ovat pitkäikäisellä ja kestävällä muoviputkella tehtyjä, joten perinteistä putkiremonttia ei tarvitse suorittaa. Myös rakennusten julkisivut ovat hyvässä kunnossa.

Nyt myytävät asunnot on muutostyön yhteydessä LVIS-saneerattu, eli vesi- ja viemäriputket sekä sähköt on tehty täysin uusiksi.

Taloyhtiön suuri koko, ja toisaalta nyt myytävien yksiöiden pieni koko (vain 20m2) auttavat pienentämään tulevien remonttien vaikutusta merkittävästi. Iso taloyhtiö pystyy teettämään saneeraukset suhteessa edullisemmin kuin pieni yhtiö. Samaan aikaan, kun asunnossa on vain 20 maksavaa neliöä, isommatkaan remontit eivät maksa kohtuuttomasti.

MYYTÄVÄT ASUNNOT

TyyppiKokoKerrosRemonttiMääräMyyntihintaVuokratuotto
1h+kk20m²1. krs.Täysin remontoitu7kpl59.900 €7,7 - 7,9 %

Myytävänä on 7kpl juuri remontista valmistuvia 20m2 kokoisia yksiöitä. Asunnot on saneerattu entisistä saunatiloista, joten kaikki pinnat, keittiö, kylpyhuone ja talotekniikka on uusittu täysin. Samalla ikkuna-aukot isonnettiin niin, että asuntoihin saatiin asennettua uudet suuret ikkunat.

Asunnot ovat ensimmäisessä kerroksessa, muutaman portaan verran maatason yläpuolella. Käynti kaikkiin asuntoihin tapahtuu rappukäytävästä.

Kaikissa asunnoissa ensimmäinen vuokralainen sisältyy hintaan. Ensimmäiset vuokralaiset pääsevät muuttamaan uusiin koteihin helmikuun alussa. Mikäli kaupantekohetkellä asunto ei ole vuokrattuna, myyjä vastaa hoitovastikkeesta kunnes asuntoon on löytynyt hyvä ja maksukykyinen vuokralainen!

POHJARATKAISU

Vaikka asunnot ovat kooltaan erittäin pieniä, on niihin saatu sovitettua tehokas ja tilan maksimoiva pohjaratkaisu.

Neliöiltään mahdollisimman pieni, mutta pohjaltaan käytännöllinen yksiö on asuntosijoittajalle paras mahdollinen yhtälö – usein pienet yksiöt menevät vuokralle lähes samaan hintaan kuin isommatkin yksiöt, mutta kulut ovat pienemmät. Näin on myös näiden asuntojen kohdalla!

Kaikissa asunnoissa on paikat omalle pyykinpesukoneelle ja astianpesukoneelle. Astianpesukone voidaan myös asentaa asuntoon valmiiksi jo remontin yhteydessä, joka parantaa vuokrattavuutta jatkossa.

(klikkaa pohjakuvaa suuremmaksi)

1h+kk 20m²

KUVAGALLERIA

MIKSI TÄMÄ KOHDE?

Alue

  • Suomen 5. suurin kaupunki jossa yli 200.000 asukasta
  • Arvostettu ja hyvämaineinen kaupunginosa
  • Yli 30.000 korkeakouluopiskelijaa
  • Kaikki palvelut kävelyetäisyydellä

Asunnot

  • Erinomainen tuotto sijainti ja asuntojen kunto huomioituna
  • Täysin remontoidut asunnot
  • Suuri ja hyvin hoidettu taloyhtiö
  • Todellisia ”tehoyksiöitä”, jossa pieni vastike ja pieni remonttivastuu
  • Asunnot valmiiksi vuokrattu – ei tyhjän kuukauden riskiä aluksi
  • Vaivattomat kaupat – asunto lähtee heti tuottamaan uudelle omistajalleen!

LISÄTIEDOT JA MATERIAALIT

Tutustu tarkemmin kohteeseen klikkaamalla alla olevasta linkistä kohteen materiaalikansioon, josta löytyy mm:

VARAUKSET JA KAUPANTEKO

Otamme vastaan varauksia, jonka jälkeen kauppakirjojen teko ja käsirahojen maksu (1.000€/asunto). Annamme alustavalle varaukselle muutaman päivän aikaa rahoituksen ym. järjestelyyn.

Asunnot valmistuvat tammi-helmikuun aikana. Tarkat asuntokohtaiset valmistumisajat näkyvät myyntihinnastossa.

Alamme tehdä asunnoista kauppoja sitä mukaa kun asunnot valmistuvat. Ennen kaupantekoa on mahdollista käydä paikan päällä tarkastamassa asunto.

Vuokraamme asuntoja sitä mukaa kun ne valmistuvat. Jos asunto ei ole kaupantekohetkellä vuokrattuna, myyjä maksaa hoitovastikkeen niin kauan kun asunto on vuokrattu.

Asuntojen myyjä ja remonttien toteuttaja on M3 Asunnot Oy, joka on tuttu yhteistyökumppanimme mm. Laajavuoren hankkeesta.

Soita, kysy lisää ja tee alustava varaus asuntoon!

Yhteystietomme

Oskarin kuva

Oskari Moisio

Varaukset ja lisätiedot

puh. 050 4940203

etunimi.sukunimi@
m3asunnot.fi

Markon kuva

Marko Moisio

Varaukset ja lisätiedot

puh. 044 2311796

etunimi.sukunimi@
m3asunnot.fi