Sisältöön sitemap
29.10.2020

Autopaikan vuokrasopimus ja ilmainen autopaikan vuokrasopimuslomake

Mitä eroa on erilaisten autopaikkojen vuokraamisessa?

Autopaikan vuokraaminen on simppeliksi asiaksi yllättävän monisäikeinen aihe, jonka ympäriltä ei ole välttämättä helppoa löytää yksinkertaisia vastauksia vuokraukseen liittyviin kysymyksiin. Selvittelin asiaa ja kokosin tähän artikkeliin pointteja, joita tulee ottaa huomioon erilaisia autopaikkoja vuokratessa.

Autopaikka taivasalla, autokatospaikka, autohallipaikka vai autotallipaikka?

Ei ole samantekevää, minkälaista autopaikkaa ollaan vuokraamassa. Paikan tyypistä riippuen määräytyy se, minkä lain mukaan sopimusehtoja sovelletaan. Sopimuksen edellyttämien velvoitteiden ollessa melko pieniä, voi kokonaisuuden kannalta olla melko samantekevää, miten sopimus on tehty. Riitatilanteita voi kuitenkin aina tulla etenkin irtisanomistilanteissa, joten on hyvä olla tarkkana tässäkin asiassa.

Taivasalla tai kevyessä katoksessa olevan paikan vuokraukseen sovelletaan maanvuokralakia. Näissä paikoissa irtisanomisaika on lain mukaan molemmin puolin 2 viikkoa. Irtisanomisaika lasketaan irtisanomispäivästä.

Autohallissa tai autotallissa olevien autopaikkojen vuokraukseen sovelletaan lakia liikehuoneistojen vuokrauksesta, joten irtisanomisaika on lähtökohtaisesti tässä tapauksessa eri. Mikäli toisin ei sovita, on irtisanomisaika autotalli- tai autohallipaikan osalta vuokranantajan irtisanoessa 3kk ja vuokralaisen irtisanoessa 1kk. Näissä tapauksissa irtisanomisaika lasketaan normaalisti irtisanomiskuukauden viimeisestä päivästä. Laki liikehuoneistojen vuokrauksesta vaikuttaa asiaan myös siten, että irtisanomiseen tarvitaan hyvän tavan mukainen peruste, kun taas maanvuokralakiin perustuvan taivasalla olevan paikan irtisanominen on mahdollista ilman perusteita.

Asunnon vuokrasopimuksen yhteydessä vuokrattu autopaikka?

Mikäli autopaikka lisätään osaksi asunnon vuokrasopimusta, liikutaan silloin AHVL:n alaisissa kiemuroissa. Tässä tapauksessa myös autopaikan vuokrasuhteeseen sovelletaan asuinhuoneiston vuokralaissa määriteltyjä ehtoja.

Teimme ladattavaksi valmiin autopaikan vuokrasopimuslomakkeen, jonka löydät alta. Tarkastathan aina autopaikkasopimusta tehdessäsi, että sopimuksesta löytyy oikeat ja juuri kyseisen paikan vuokraukseen soveltuvat ehdot.

Autopaikan vuokrasopimuslomake on ilmainen ja vapaasti ladattavissa. Lomake on .pdf-muodossa, joten se on helppo tulostaa allekirjoitettavaksi.

 

  1. Vuokraan vuokralaiselle autopaikan, jossa on sähköauton latauspistoke. Miten tämä kannattaa huomioida autopaikan vuokrasopimuksessa?

    1. Moikka! Sopimuksessa kannattaa huomioida mm. seuraavat seikat:

      – Kenellä on oikeus käyttää latauspistoketta.
      – Vastuun latauspistokkeen asianmukaisesta käytöstä, huollosta ja mahdollisten vaurioiden korjaamisesta.
      – Sähköstä aiheutuvista kustannuksista vastaaminen. Voit määritellä, että vuokralainen vastaa sähköstä aiheutuvista kuluista tai että latauspistokkeen käyttö sisältyy autopaikan vuokraan.

      Sopimuksessa voidaan myös nimenomaisesti mainita, että kyseisellä autopaikalla on sähköauton latauspistoke.

  2. Miten pankki arvostaa kaupungin keskustassa olevan autohallipaikan vakuusarvon?

    1. Yllättävä vastauksemme – riippuu pankista ja autohallipaikasta. Muun muassa 60% vakuusarvoja olemme tämmöisille nähneet, mutta parasta on ottaa yhteyttä omaan pankkivirkailijaan ja kysyä heidän näkemystään.

  3. Hei, kysyisin;
    taloyhtiö on muuttanut vuokraamani autopaikan lämmitystolpan sähköautolle sopivaksi, mitään ilmoittamatta minulle vuokralaiselle. Nyt kuulemma, jos joku sähköauton omistava haluaa latauspaikan on minun kuulemma luovuttava 27 vuotta pitämästäni / maksamastani autopaikasta, onko tämä laillista?

    1. Moi Kaarina!
      Lainopillisissa kysymyksissä suosittelen kääntymään lakipalveluja tarjoavien asianajotoimistojen puoleen. Minä tai yhtiö emme voi ottaa tämän menettelyn laillisuuteen kantaa.

  4. Hei! Minkä lain mukaan autotallin vuokrasopimus irtisanotaan ? Mikä on vuokranantajan irtisanomisaika? Kiitos!

    1. Morjensta!

      Mikäli autopaikka lisätään osaksi asunnon vuokrasopimusta, liikutaan silloin AHVL:n alaisissa kiemuroissa. Tässä tapauksessa myös autopaikan vuokrasuhteeseen sovelletaan asuinhuoneiston vuokralaissa määriteltyjä ehtoja.

  5. Eikös määräaikaisen vuokrasopimuksen tekeminen autopaikasta ole mahdollista…?

    1. Kyllä voi tehdä. Kirjalliseen sopimukseen kannattaa merkitä selvästi, että kyseessä on määräaikainen sopimus sekä sopimuksen alkamis- ja päättymispäivä ja minä päivänä autopaikan hallinta siirtyy vuokralaiselle.

  6. Hei
    Hyvä artikkeli ja hyvä vuokrasopimuksen malli. Mallissa jäin kuitenkin kaipaamaan lausetta ajoneuvon vakuutuksesta. Ainakin veneen talvisäilytyksessä oletetaan veneellä olevan oma vakuutus. Ajoneuvossahan pakollista on vain liikennevakuutus. Varsinkin sähköautojen tulipalot voivat polttaa helposti koko hallin, kuten on käynyt ainakin Norjassa.
    Kiitos ja terveisin
    Kalervo Lehtonen

    1. Moikka Kalervo ! Kiitos paljon kommentistasi ja palautteesta. Toki siihen voi vakuutuksestakin halutessaan pykälän lisätä, mutta tutkittuani asiaa toteaisin, ettei se ole välttämätöntä. Vuokraaja kun on oletusarvoisesti vastuussa aiheuttamastaan mahdollisesta vahingosta joka tapauksessa. Lisäksi paikan ollessa osa jotain yhtiötä, on yhtiöllä oletettavasti vakuutus rakennukseen. -Waltteri

  7. Uutta tietoa minulle. Kiitos. En ole tiennyt maanvuokralain soveltamisesta. Kevyellä katoksella tarkoitettaneen autokatospaikkoja.

Vastaa käyttäjälle Ville Tuure Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

LIITY ASUNTOSIJOITTAJIEN SÄHKÖPOSTILISTALLE JA SAAT ENSIMMÄISENÄ TIEDON UUSISTA SIJOITUSKOHTEISTA!

Liity postituslistalle

Liittymällä joukkoon mukaan saat:

  • Ensimmäisenä tiedon uusista kohteistamme
  • Työkalut ja oppaat ilmaiseksi käyttöösi
  • Tiedon uusista artikkeleista suoraan sähköpostiisi