Vuokra-asumisen suosion kasvun taustalla on muutakin kuin taloudellinen pakko
Yhä useampi suomalainen asuu vuokra-asunnossa ja maksaa vuokraa vuokranantajalleen sen sijaan, että omistaisi itse oman kotinsa ja olisi mahdollisesti asuntovelkainen. Ja kun kotitalouksien koot ovat pienentyneet ja yhä useampi suomalainen asuu yksin (vuonna 2020 yksinasuvia oli 33 000 enemmän kuin tätä edeltävän vuonna, kertoo Tilastoskeskus) mutta Suomen väkiluku kasvaa, on meillä aiempaa enemmän kotitalouksia, ja sitä kautta enemmän kysyntää kodeille, eli kaiken karvaisille asunnoille.
Vuokralla asumisen suosio ja vuokra-asuntojen kysyntä hyvien vuokralaisten keskuudessa ovat elinehtoja asuntosijoittamiselle.
Mutta miksi vuokra-asuntojen kysyntä ja vuokralla asumisen yleisyys on tällä hetkellä korkeammalla kuin koskaan? Syitä on useita, ja ne syyt ovat monitahoisia.
Epävarmuus työelämässä
Työelämä on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti – harva meistä on enää koko työuraansa saman työnantajan palveluksessa, työsuhteet ovat useammin määräaikaisia ja moni tarjoaa osaamistaan työsuhteen sijaan yrittäjäpohjalta yhä useammilla aloilla lääkäripalveluista ruokalähettitehtäviin ja kaikkeen siltä väliltä.
Epävarmat työmarkkinat eivät varsinaisesti houkuttele etenkään työelämään siirtyviä nuoria ottamaan asuntolainaa. Työttömyys, tapaturmaisesti työkyvyttömäksi joutuminen, asiakkaiden kaikkoaminen tai pidempi sairausloma aiheuttaisi useille asuntovelallisille pahoja haasteita lainan maksamiseen.
Epävarma tilanne työmarkkinoilla ei myöskään varsinaisesti innosta pankkeja lähtemään rahoittamaan epävarmassa työtilanteessa olevan asuntolainaa hakevan henkilön asunnon hankintaa.
Jos työtehtävät ovat määräaikaisia ja uuden työn perässä joutuu muuttamaan uudelle paikkakunnalle useita kertoja vuosien saatossa, vuokralla asuminen koetaan monesti helpompana, huolettomampana ja turvallisempana tapa asua.
Omistaminen on muuttunut
Kuukausimaksulliset palvelut ovat mullistaneet omistamisen todella lyhyessä ajassa. Monet niistä asioista mitkä ennen piti omistaa jotta niistä pääsi nauttimaan, voi nykyään joko vuokrata, lainata tai ostaa kuukausimaksullisena palveluna: musiikkiäänitteet, elokuvat, kirjat, autot, vaatteet ja esimerkiksi lautapelit, vain muutamia mainitakseni.
Jos esimerkiksi haluat näyttää coolilta maantiepyöräilijältä, voit ostaa polkupyöräilypaitoja kuukausipalveluna: käytössäsi on kerralla 1-3 paitaa tietyn ajan, jonka jälkeen lähetät paidat takaisin palveluntarjoajalle, joka lähettää sinulle uudet paidat seuraavaksi ajanjaksoksi. Näin sinun ei tarvitse omistaa vaatteita, mutta kuukausimaksullisella palvelulla voit olla pyöräilyklubisi tyylikkäin fillaristi.
Moni näkee vuokralla asumisen samalla lailla ”koti” nimisen palvelun ostamisen kuukausimaksullisena palveluna, johon ei liity omistamisen huolia. Ei huolia asunnon tai taloyhtiön remontoimisesta, ei huolta mahdollisesta arvonalenemasta, ei huolia pihan hoitamisesta tai muista velvoitteista. Kodin ostaminen kuukausimaksullisena palveluna eli vuokraamalla on vapaa asuntovelasta ja omistamisen taakasta.
Monet asiat voi ostaa subscription-basedina, kuten musiikin, elokuvat ja tv-sarjat.
Maksukyky ja maksuhalukkuus ovat korkeampia kuin varallisuus tai halu omistaa oma asunto
Monet haluavat asua kaupungin keskustassa tai muulla kalliimmalla alueella, mutta tililtä ei löydy tarpeeksi säästöjä tai muuten vapaita vakuuksia asunnon ostamista varten – maksukykyä sen sijaan saattaa hyvinkin löytyä, ja näin vuokra-asuminen kyseisellä alueella on loistava ratkaisu henkilön tarpeeseen. Näin voi halutessaan asua unelma-asunnossa loistosijainnilla nyt eikä joskus tulevaisuudessa, kun säästöjä on kertynyt.
Tämä kehityskulku on näkynyt Suomen lisäksi kaikkialla länsimaissa kaupungistumisen myötä. Kaupunkikeskustojen vilinä ja vilske kiinnostaa etenkin nuoria, joilla ei vielä ole pääomaa hankkia itselleen kotia keskustasta. Ja koska keskustassa on tarjolla paljon erilaisia palveluja, ei kotona välttämättä käydä kuin nukkumassa ja pesemässä hampaat, jolloin keskustakodiksi kelpaa pienempikin yksiö.
Suomessa on perinteisesti ajateltu kaikkien haluavan omistusasujiksi varsin nopeasti, mutta nykypäivänä tilanne ei ole tämä: useat asuntosijoittajatkin asuvat vuokralla, koska esimerkiksi eivät halua sitoa isoja pääomia omaan kotiinsa tai juurikin helpon asunnon vaihtamisen mahdollisuuden takia. Vuokralla asuminen ei suinkaan suoraan tarkoita sitä, ettei pätäkkää löytyisi, kuten esimerkiksi Aamulehti kirjoitti.
Asuntojen hintojen alueellinen eriytyminen
Asuntojen hinnat ovat nousseet suurimmissa kaupungeissa ja niiden suuralueilla. Sen sijaan haja-asutusalueilla ja muuttotappiopaikkakunnilla asuntojen hinnat laskevat uhkaavasti. Jos työt vievät taantuvalle paikkakunnalle, moni miettii, että onko omistusasunnon ostaminen sieltä järkevä tapa sijoittaa rahojaan.
Etenkin jos ei aio koko loppuelämäänsä kohteessa viettää, eikä saa pähkäilyä sopivaa exit-strategiaa kohteelle.
Sen sijaan isoissa kaupungeissa asuntojen hinnat ovat karanneet keskivertojen nuorten ensiasunnon ostajien tavoittamattomiin. Koska useilla on palava halu asua keskustassa palvelujen lähellä, kohdistuu asuntoihin kova kysyntä ja sen johdosta näiden asuntojen neliöhinnat ovat kovia. Tällöin pitää joko etsiä kotia muualta tai etsiä vuokrakotia alueelta, ja palata ostoaikeiden kanssa asiaan uudestaan hieman lihavamman säästöpossun kanssa.
Ei siis vain taloudellinen pakkovalinta, vaan myös arvovalinta
Vuokra-asuminen ei ole aina pakon edessä tehty ratkaisu, vaan nykypäivän muuttuvassa maailmassamme se on yhä useammin arvovalinta: miten haluaa aikaansa arvottaa, mihin sitoa pääomansa ja kuinka haluaa elää.
Toki paljon on sitäkin, että taloudellinen, terveydellinen tai vastaava tilanne sulkee omistusasumisen mahdollisuuden yhtälöstä pois. En sitä kiistä. Se on kuitenkin vain yksi osa tätä suurta palettia.
Vuokrakoteja tämä Suomea asuttava porukka kuitenkin tarvitsee. Ja niitä me ja te yksityiset vuokranantajat heille tarjoatte. Kiitos siitä teille.
Yksityiset vuokranantajat arvostavat pitkiä, molemminpuoliseen luottamukseen perustuvia vuokrasuhteita. He tarjoavat tätä kuukausimaksullista palvelua nimeltä koti sitä tarvitseville. Suomessa vieläpä varsin tasokkaita semmoisia.
Me Sijoitusasunnot.comilla olemme jonkun verran vuokranneet asuntojamme vaihto-opiskelijoille, ja aina välillä vuokranäytöllä saa hämmästellä sitä, miksi potentiaalisen täytyy tarkastaa jokaisen vesihanan toimiminen erikseen ja kokeilla ladata kännykkäänsä jokaisesta asunnosta löytyvästä pistorasiasta. Kaikkialla maailmassa ei samalla vuokralla todellakaan saa yhtä tasokasta kotia kuin Suomesta.
Itselleen ja perhelleen sopivin asumismuoto riippuu niin monesta tekijästä: työtilanteesta, perhetilanteesta, omista mieltymyksistä ja toiveista, maksukyvystä ja -halukkuudesta, tarjonnasta, kysynnästä ja varallisuudesta, vain joitain mainitakseni. Kuitenkin, arvoaan jos ei nostavan mutta sen säilyttävän asunnon omistaminen ja sen lainan poismaksaminen on erinomainen tapa kerryttää omaa nettovarallisuutta. Jos asuntoa ei halua omistaa, kannattaa jotain muuta kautta kerryttää omaa varallisuutta.
Ostimme ison asuntoportfolion yhteistyössä Sibvest Oy:n kanssa
Sijoitusasunnot.com Group Oy ja Sibvest Oy ostivat yhteistyössä Majakkalahden Kiinteistöt Oy:n 185 asunnon portfolion. Ostetut kohteet sijaitsevat Oulussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Rovaniemelle. Kaupat petaavat vauhdikasta starttia molempien yritysten alkuvuoteen.
Sijoitusasunnot henkilökohtaisesti vai yritykselle?
Useimmiten vastaus on, että asunnot kannattaa pitää omissa nimissään, mutta ei aina. Keräsimme kaikki oleellisimmat asiat, jotka vaikuttavat päätöksentekoon.
Turhanpäiväinen ajankäyttö syö tuottosi
Asuntosijoittamisessa mahdollisia tutkittavia asioita on aivan loputtomasti ilman, että siitä olisi juuri mitään hyötyä. Se on siis joillekin aikamoinen ansa, koska heillä on tuntemus, että ostokohteen asioita pitäisi käydä mahdollisimman paljon läpi, mutta moni ei sen vuoksi saa sijoitetuksi mihinkään. Usein ne ketkä kyselevät eniten, eivät lopulta sijoita mihinkään.
Vinkkejä sijoituslainan neuvotteluun pankissa
Sijoittajan suhde pankkiin tai pankkeihin on tärkeässä roolissa. Listasimme tärkeimmät seikat, joilla olet vahvoilla neuvottelupöydän ääressä.