Tosielämän esimerkki: Flippaamisella 40 000€ :n tili
Toimme alkukeväästä myyntiin sijoitusasuntoja aivan Vaasan keskustasta ja tietenkin reilusti alle markkinahintojen. Kyseessä oli 1940-luvulla rakennettu hissillinen ja peruskorjattu kerrostalo, joka seisoo omalla tontilla. Jo alusta asti oli selvää, että kohde on hyvä vuokrakohde. Todennäköisesti se olisi todella houkutteleva kohde myös omistusasujille, sillä kyseessä on uniikki vanhempi tiilitalo, joka sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä Vaasan keskustan tuntumassa. Taloyhtiö on velaton ja kohdetta on peruskorjattu vuosina 1986 ja 1999.
Alla kuvia asunnosta ostohetkellä.
Asiakkaamme osti peruskuntoisen 66m² kaksion ja toteutti asunnolle kokonaisvaltaisen remontin, joka nosti arvoa merkittävästi. Suuressa kaksiossa keittiö siirrettiin ja asunto muutettiin kolmioksi, joka jo itsessään nosti asunnon arvoa. Asunnon kaikki pinnat remontoitiin ja kylpyhuone uusittiin kokonaan.
Asiakas teki noin puolet työstä itse ja teetti loput työt alihankintana toisella remonttimiehellä ja sähkö- ja putkimiehillä. Suuresta remontista ja alihankinnasta huolimatta remonttikustannukset olivat kohtuulliset, noin 32 000€. Asiakkaan omalle työlle ei ole laskettu hintaa.
Asiakas maksoi asunnosta ja autopaikasta yhteensä 78 800€. Remontin kanssa yhteiskustannukset olivat 110 800€. Summassa on huomioitu materiaalien lisäksi työ, vastikkeet, tyhjät kuukaudet, lainakulut ja välittäjän kulut.
Asiakas myi asunnon alkukesästä 149 000 euron hintaan. Katetta koko projektista kertyi hulppeat 38 200 euroa.
Tämä on erinomainen esimerkki siitä kuinka flippaamisella voi tehdä erinomaisen tilin lyhyessä ajassa. Tärkeää on, että kohde on valittu huolella, asunto on ostettu alle markkinahinnan ja remontti toteutettu järkevillä kustannuksilla. Kun edellä mainitut asiat ovat kunnossa, niin työn ulkoistaminenkin osin tai kokonaan on mahdollista ja kannattavaa, kun työn kustannukset ovat hallinnassa ja niistä on selkeästi mustaa valkoisella.
Projektin toteutti Priimarakennus, jolta voit tiedustella vastaavanlaista toteutusta sinun flippiprojektiisi.
Flippaaminen
Asuntojen flippaus, eli ”osta, remontoi ja myy” -strategia, on asuntosijoittamisen muoto, jossa pyritään hyötymään asunnon arvonnoususta. Flippauksessa pyritään ostamaan asunto alle markkinahinnan, tekemään siihen kustannustehokas remontti ja myymään asunto nopeasti voitolla. Juuri nopea ja suuri voitto tekee flippauksesta houkuttelevaa. Menestyksekäs flippaus vaatii tarkkaa pohjatyötä, kuten kohteen perusteellista analysointia, remonttikustannusten arviointia ja alueen markkinatilanteen ymmärtämistä.
Haasteena flippikohteiden löytäminen
Yksi suurimmista haasteista flippaamisessa on sopivien kohteiden löytäminen. Sopivan asunnon voi löytää julkisilta markkinoilta, mutta helppoa se ei ole. Kilpailu on kovaa, ja parhaat kohteet myydään usein suoraan välittäjien kontakteille ennen julkista markkinointia. Suurin haaste on asuntojen korkea hinnoittelu, joka tekee voitollisen flippauksen vaikeaksi.
Nyt olet kuitenkin saapunut nettisivustolle, josta löydät myynnissä olevia asuntoja alle markkinahinnan. Ostamme kokonaisia kerrostaloja ja myymme asunnot asuntosijoittajille alle markkinahinnan. Tuomme jatkuvasti tarjolle huippudiilejä niin flippaukseen kuin pitosalkkuunkin. Asunnot myydään hetkessä, kun myynti alkaa. Kannattaa siis toimia nopeasti, mikäli haluat napata itsellesi hyvän flippikohteen, jonka pystyt myymään voitollisesti eteenpäin.
Haluatko flipata asunnon?
Mikäli olet kiinnostunut flippaamisesta ja edellisen esimerkin kaltainen projekti tuntuu houkuttelevalta, niin nyt kannattaa olla kuulolla. Keskiviikkona 23.10.2024 tulee tarjolle loistavia flippiasuntoja samaisesta Vaasan Klementinkadun kohteestamme. Lue lisää täältä.
Vaasan esimerkin kohdalla projektin toteutti Priimarakennus, jolta voit tiedustella vastaavanlaista toteutusta sinun flippiprojektiisi.
Ostimme ison asuntoportfolion yhteistyössä Sibvest Oy:n kanssa
Sijoitusasunnot.com Group Oy ja Sibvest Oy ostivat yhteistyössä Majakkalahden Kiinteistöt Oy:n 185 asunnon portfolion. Ostetut kohteet sijaitsevat Oulussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Rovaniemelle. Kaupat petaavat vauhdikasta starttia molempien yritysten alkuvuoteen.
Sijoitusasunnot henkilökohtaisesti vai yritykselle?
Useimmiten vastaus on, että asunnot kannattaa pitää omissa nimissään, mutta ei aina. Keräsimme kaikki oleellisimmat asiat, jotka vaikuttavat päätöksentekoon.
Turhanpäiväinen ajankäyttö syö tuottosi
Asuntosijoittamisessa mahdollisia tutkittavia asioita on aivan loputtomasti ilman, että siitä olisi juuri mitään hyötyä. Se on siis joillekin aikamoinen ansa, koska heillä on tuntemus, että ostokohteen asioita pitäisi käydä mahdollisimman paljon läpi, mutta moni ei sen vuoksi saa sijoitetuksi mihinkään. Usein ne ketkä kyselevät eniten, eivät lopulta sijoita mihinkään.
Vinkkejä sijoituslainan neuvotteluun pankissa
Sijoittajan suhde pankkiin tai pankkeihin on tärkeässä roolissa. Listasimme tärkeimmät seikat, joilla olet vahvoilla neuvottelupöydän ääressä.