Nina Rouvinen
Asiakaspalvelija
Moikka, olen Nina, iloinen jäsen viisihenkisessä vuokraustiimissämme.🤗
Päiväni kuluvat asiakaspalvelun ja reklamaatioiden parissa, jossa pyrin ratkaisemaan ongelmia nopeasti ja joustavasti, auttaen asukkaitamme parhaani mukaan. Työtäni leimaa rento huumori, ja harvoin asiat menevät niin vakaviksi, ettei edes hymyilyttäisi.
Minulla on takanani 13 vuoden kokemus rakennusalalta, mutta tuntui siltä, että oli aika ottaa vastaan uusia seikkailuja. Tartuin tilaisuuteen ja opiskelin merkonomin tutkinnon työn ohessa. Sijoitusasunnot.com tarjosi minulle tämän haasteen, ja hyppy pölyisiltä työmailta siistiin sisätyöhön oli melkoinen. Alkuunsa olin hieman järkyttynyt, mutta pian löysin oman paikkani ja olen viihtynyt mainiosti uudessa roolissani.
Työn ulkopuolella toimin sirkustirehtöörinä perheessämme, johon kuuluu aviomieheni, kolme lastamme ja kaksi pientä koiraa. Vapaa-aikani vietän hikoillen ryhmäliikuntatunneilla ja nauttien ulkoilusta erilaisissa maastoissa koirieni kanssa.

