Aarne Urvas

Asuntokeisari,

puh. 040 503 2215

aarne.urvas@sijoitusasunnot.com

Olen energinen ja tavoiteorientoitunut myynnin ammattilainen ja asuntosijoittaja, joka haluaa kasvaa ja kehittyä. Kiinnostusta asuntosijoittamiseen on ollut nuoresta asti, mutta varsinainen roihahdus lähti käyntiin edellisessä työpaikassa, jossa myin kolme vuotta varasto-osakkeita asiakkaiden omaan ja sijoituskäyttöön. Samaan aikaan aloimme kavereiden kanssa harjoittelemaan asuntosijoittamista ja perehtymään siihen liittyviin asioihin perustamalla yhtiön ja sijoittamalla kiinteistöihin myös sen kautta.

Tästä syystä suhtaudun nykyiseen asiakaspäällikön tehtävään erittäin intohimoisesti ja innokkaasti – pääsen yhdistämään sekä myyntiä, että asuntosijoittamista. Viihdyn ihmisten ja asiakkaiden parissa, ja nautin suuresti kun saan rakentaa pitkäaikaisia asiakassuhteita, jotka hyödyttävät molempia osapuolia. Tehtäväni Sijoitusasunnot.comilla on asiakkuuksien hoito ja myynnistä vastaaminen.

Vapaa-ajalla tykkään viettää aikaa vaimon, perheen ja ystävien kanssa, edistää omia projekteja sekä liikkumaan aktiivisesti. Tällä hetkellä kuntosali, lenkkeily ja lukkopaini ovat lajeja joiden välillä yritän tasapainotella. Toki tulevaisuudessa minut voi nähdä myös Keski-Suomen golfkentillä Mestari Kerkkosen opeissa. Näiden lisäksi myös olen aktiivireserviläinen, ja maanpuolustus sekä metsästys ovat erittäin lähellä sydäntä.

Mikäli isompien kokonaisuuksien ostaminen kiinnostaa niin ole rohkeasti yhteydessä suoraan minuun!

Sijoitusasunnot.com henkilöstö

Henri Neuvonen

Jouko Neuvonen

Santtu Pesonen

Anne Aaltola

Jenni Tikkanen